maanantai 17. helmikuuta 2020

IHAN(A) KAMALA PÄIHDEASIA

Täällä päihdetyön kentällä alkaa olla hätä. Päihderiippuvuuteen sairastuvien nuorten määrä kasvaa ja työikäisten alkoholikuolemat lisääntyvät. Naisten alkoholinkäyttö lisääntyy. Ja kyllä, alkoholi on Suomessa pääpäihde, vaikka huumeet, lääkeriippuvuus, pelaaminen ovat hyvää vauhtia kasvussa. Alkoholi myös tappaa edelleen eniten. Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveysongelmat sekä syrjäytyminen puhuttaa ja huolestuttaa.
Toimet kuitenkin puuttuvat käytännössä kokonaan, siis ne toimet, jossa panostetaan ennaltaehkäisevään työhön, tunnistamiseen ja hoitoon pääsyyn. Voin vakuuttaa, ettei oppivelvollisuuden pidentäminen ole ratkaisu ja karmeinta on kuulla, että odotetaan sotea. Ei meillä ole aikaa odottaa sotea, sillä joka hetki päihderiippuvuus ja riippuvuudet aiheuttavat tuhoa jollekin ihmiselle, hänen läheisilleen, yhteisölle ja yhteiskunnalle. Odottelu tulee kalliiksi ja aiheuttaa kärsimystä.
Olen työskennellyt päätoimisesti riippuvuutta sairastavien ja heidän läheistensä kanssa kahdeksan vuotta ja uskokaa hyvät ihmiset, että siinä ajassa päihdehoidon kentän ihanuus ja karuus on käynyt selväksi. Tänä aikana olen työssäni nähnyt perheiden tuskaa, surua, vihaa, epätoivoa. Paljon kyyneleitä ja täriseviä olkapäitä. Olen nähnyt työssäkäyvän, perheenisän tai perheenäidin kipeän ja tuskallisen epätoivon ja luovuttamisen alkoholin suhteen. Olen nähnyt äidin tai isän epätoivon lapsen luisuessa addiktion, huumeiden maailmaan. Olen kuullut kysymykset ja hämmennyksen, että miksi tätä ei enemmin minulle kerrottu, miksi ohjattiin kohtuukäyttöön, miksi sanottiin, etten voi olla alkoholisti, vaikka koin itse jo olevani. Ristiriidat ovat välillä jäätäviä. 
Olen myös nähnyt ilon, vapauden ja kiitollisuuden ihmisissä ja tiedän joka päivä itsekin kehittyväni saadessani tehdä tätä arvokasta työtä. Olen nähnyt ihmisten innostuvan toipumisesta juuri kuten itsekin innostuin mieheni kanssa 11 vuotta sitten. 
Monet olettavat päihdetyön olevan raskasta ja turhauttavaa, mutta jos näin olisi en sitä tekisi. Selkeä työote, hoitomalli ja viitekehys on kivijalka tekemiselle. Työ itsessään on siis äärimmäisen palkitsevaa, sillä toipumisprosessi kaikessa upeudessaan on kiitollinen prosessi niin potilaalle kuin meille ammattilaisille.
Raskaus ja karuus päihdetyöhön tulee yhteiskunnassamme vallitsevasta asenteesta päihderiippuvuutta kohtaan, uskomuksista ja ennakkoluuloista, siitä ettei koulutusjärjestelmämme tunnista ja kouluta päihderiippuvuuden hoitoon. Siitä, että meillä on uskomattoman myönteinen suhtautuminen alkoholinkäyttöön ja alkoholilakia buustataan vapaamaaksi. Huomioni on kiinnittänyt, että toisaalla vaaditaan pelikoneita pois kaupoista, mutta oluet ja viinit halutaan kauppaan ja vielä enemmänkin. Kaksinaismoralismia tai ainakin selkeä linja puuttuu. Ja mikä ettei noin voisi olla, mikäli ennaltaehkäisy ja hoitopolut olisivat kunnossa. Emme me mitään raittiusfanaatikkoja ole. Sentään. Useasti olen kuitenkin miettinyt, että jos päihdehoidon ja päihdehuoltolain kehittämiseen panostettaisiin yhtä paljon, kuin alkoholilain niin asiat olisivat todella hyvin.
Ongelmia tuottaa, etteivät ihmiset eivät pääse hoitoon halutessaan ja aivan liian usein oikeudet jäävät kertomatta, asiakaslähtöisyys on vain sanahelinää. Riippuvuussairautta ei tunnisteta, byrokratia pitkittää prosesseja, yhtenäistä hoitolinjaa ja hoitopolkua ei ole, laatustandardit puuttuvat. Päihdehuoltolaki on siis porsaanreikiä täynnä ja uudistusta ei saada aikaiseksi. Puhumattakaan sitten sotesta ja valinnanvapaudesta. 
Jotta tässä päästään mitenkään eteenpäin on päihdehuoltolain uudistus saatava kiireen vilkkaa eteenpäin ja minimivaatimus on, että Suomessakin siirryttäisiin tässä asiassa tälle vuosituhannelle ja alkaisimme puhua päihderiippuvuudesta ja tavoitteellisesta hoidosta sekä toipumisesta. Läheisten hoitoon ohjaus ja mahdollisuus on myös tuotava lakiin oikeutena. Kuntien järjestämisvastuu on myös nykyisen päihdehuoltolain porsaanreikä, joka pahimmillaan tulee kunnille todella kalliiksi. Huono hoito ei nimittäin kannata ja ”kunhan nyt on jotain tarjolla” on kunnilta rahan haaskausta. 
Raha ei saa lain mukaan olla esteenä hoitoon pääsylle, mutta arvatkaapa, miten usein olen kuullut, että määrärahat ovat loppu. Raha on muodostunut monelle apua tarvitsevalle esteeksi, se on addiktion aikaikkunassa jopa kuolemaksi jollekin. Tästä syystä riippuvuuksien hoito on siirrettävä terveydenhuoltoon ja riippuvuus on rinnastettava muihin sairauksiin. On epätasa-arvoista, että päihderiippuvuuden arviointi ja hoitoonohjaus on ainoana sairautena sosiaalipuolella. Eikä infarktipotilaalle sanota, että ei ole budjettia, vai mitä? Hoitaminen on aina halvempaa kuin hoitamatta jättäminen, kunhan hoito on laadukasta. Taitolaji siis tämäkin.
Äärimmäisen tärkeää on tehdä tutkimusta toimivasta ja tuloksekkaasta hoidosta. Kaikki muu sairauksien hoito perustuu tutkittuun tietoon ja ihmiselle pyritään antamaan parasta mahdollista hoitoa. Tämä ei toteudu riippuvuuksien kohdalla, sillä tavoitteita ei ole, kun laissakin vain vähennetään haittoja ja korjataan. Jotta voimme puhua siitä mikä toimii ja kehittää palveluita on Suomessakin tutkittava olemassa olevia hoitoja ja niiden tuloksia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja lääkäreiden koulutus on riippuvuuksien hoidon osalta uudistettava, sillä nyt sitä ei ole. Se, että joku sanoo olevan terveydenhuollon ammattilainen ei valitettavasti tarkoita, että tietäisi mitä riippuvuus on. 
On tärkeä tunnistaa, kun alkoholi ei ole enää ylellisyyttä vaan välttämättömyys. Siitä on päihdetoipumisessa kyse. Hyvä kysymys on, onko alkoholista tullut välttämättömyys Suomessa ja kenelle? Välttämätöntä on, että muutos päihdesektorilla tapahtuu nyt, näin voidaan todistaa, etteivät skeptisimmät kentän ajatukset ole totta, että on edullisempaa antaa ihmisten kuolla kuin hoitaa. 

Meillä ei ole varaa jättää näitä asioita tekemättä. Ja päihdeasia on jokaisen suomalaisen asia.

Riitta Koivula
Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen


maanantai 20. tammikuuta 2020

Kutsumuksesta kuoppaan: hoitajat palkkakuopassa osin vanhasta virheestä?

Viisaus väittää: mikä on takana, se on edessä. Tulevana keväänä hoitoalan ammattilaiset ovat
työsuhdeneuvotteluissa jälleen muutoksen edessä, syytä on siis katsoa taakse.
Hoitoalan onnetonta palkkarakennetta on vuosia, neuvotteluista toiseen surtu, säälitty ja vertailtu -
turhaan, isoa ratkaisua peläten. Yksi tosiasia on loistanut neuvotteluissa poissaolollaan. Hoitoalan
palkkarakennelman ytimessä oleva iso virhe on alun pitäen jäänyt mitä ilmeisimmin täysin
huomiotta ja ajan kuluessa moninkertaistunut: mittava luontoisetujärjestelmä, joka oli aikoinaan
peruspalkan olennainen osa.

Hoitava ammattikunta on kehittynyt eri tasoisiksi ja nimikkeisiksi työntekijöiksi reilun sadan vuoden
aikana. Alkuaikojen hoitajien työn lähtökohtana oli kutsumus. Yksilön päätyessä tähän
kutsumustyöhön silloinen yhteiskunta ymmärsi valinnan arvon ja loi pienen peruspalkan oheen
mittavan luontoisetujärjestelmän. Esimerkiksi virkasiskolleni Lapualla osoitettiin asunto, kulkuneuvo
ja riittävä mottimäärä halkoja lämmitykseen. Näin hänet vapautettiin taloudellisista kamppailuista
työhön paneutumiseen ja kutsumuksen toteuttamiseen. Suomalaiset tulivat rokotetuiksi, hoidetuiksi
ja opastetuiksi yhdeksi hyvinvoivimmista maailman kansoista.

Ajan mittaan kutsumukselle rakentuneen ammatin tiukat rajat alkoivat väljentyä ja hoitajille sallittiin
yksilölliset ratkaisut. He saattoivat siksi valita avioliiton, perheellistymisen ja omistusasunnot.
Samalla menetettiin luontoisedut, mikä merkitsi tosiasiallista palkan heikkenemistä. Silloiset
ammattikunnan edustajat eivät havainneet vaatia luontoisetujen muuttamista rahapalkaksi. Tämä
virhe on sittemmin ohitettu joko ymmärtämättömyydestä, silkasta hölmöydestä tai
tietämättömyydestä. Hoitoalan ammattiyhdistysten ponnisteluissa palkkauksen parantamiseksi ei
jostain syystä ole tuotu esiin tämän tekijän osuutta heikkoon palkkatasoon.

Kun nyt teen sairaanhoitajana työtä vanhenemisen moni-ilmeisen problematiikan parissa, koen
päivittäistä iloa nähdessäni työni tuloksellisuutta. Tulosten osoittamisessa ja arvioinnissa on
kuitenkin suuria puutteita, koska alalla ei ole opittu tai uskallettu todentaa niitä kovilla mittareilla.
Nuorena sairaanhoitajana pakenin hoitoalalta aivan toisenlaisiin, tulosvastuullisiin tehtäviin, sillä
turhauduin hoitoalan suureen sekavuuteen ja hoitotieteen kypsymättömyyteen sekä niihin suuriin
luuloihin ja katteettomiin ilmaisuihin, joilla kansalle uskoteltiin terveydenhuollon olevan ilmaista.
Ilmaistahan se ei ole, vaikka onkin lähes maksutonta. Se on hyvin kallista, verovaroin
kustannettua.

Taloudellisten tulosvastuiden paineissa minulle kristalloitui GMP-ajattelu (hyvät tuotantotavat), joka
kulkee täysin samassa suunnassa kuin WHO:n vuoden teema, Year of the Nurse and the Midwife
2020. Tälle osaajaporukalle kannattaa maksaa käypä hinta hyvästä työstä ja korjata
palkkausjärjestelmän rakenteelliset virheet. Tämän suomalaisen naurettavan palkkauksen
ongelman ymmärtäminen ei vaadi kummoistakaan älyllistä ponnistelua, sen sijaan kyllä
vastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja päätöksenteon pelottomuutta. Lähitulevaisuudessa alalla
tapahtuva eläkkeelle siirtyminen ylittää alalle hakeutuvien määrän, mikä on yksinkertaista
matematiikkaa ja jo nyt toteutuva uhka. Palkkauksen korjaaminen on helpoimmin hoidettavissa
oleva ja arvaamattomat hyödyt esiin laukaiseva tekijä alalla, jossa on monia muitakin ongelmia.

Voi siis sanoa: pääministeri Sanna Marin ministereineen, nyt kysytään nuorten aivojen
toimintakykyä ja visionäärisyyttä. Harhanäyt eivät hoitajaa huijaa. Punahuulet ovat raju ase, kun ne
puhuvat viisautta ja todistettua tietoa. Tuoreet selvitykset ja tutkimukset ovat yhdensuuntaisia:
kansalaiset haluavat parantaa hoitajien palkkoja. Kansalaismielipide on demokratian suurin
auktoriteetti julkisissa päätöksissä. Kansakunta odottaa päättäjiksi valitsemiltaan, että suurista
sanoista päästään hyviin tekoihin -vain oikeiden päätösten kautta. Hoitoala voidaan nostaa
sairaasta palkkakuopasta terveellä tavalla arvostetuksi kutsumukseksi. Sankariteko on siis edessä:
pelätä tai päättää!

Johanna Ikola
piirihallituksen jäsen




maanantai 6. tammikuuta 2020

Hyvää uutta vuotta 2020 ja vuosikymmentä ❤👍


Seinäjoen kaupunki juhlistaa 60-vuotis taivaltaan. Minulle Seinäjoen juhlinta näin vuodenvaihteessa on aina ollut merkittävä tapahtuma. Muistan, kun lapsuudessa saimme ihailla ilotulituksia, jotka maaseudulla olivat tuohon aikaan harvinaisuuksia. Yhtä aikaa olemme juhlineet,  kasvaneet ja eläneet yhteiskunnan muutoksia.

 Uusi vuosi tuo tullessaan paitsi uuden vuosiluvun, mutta uudistuksia moniin arjen käytäntöihin ja yhdistysten toimintoihin. Meillä Kokoomusnaisissa sata vuotta jatkunut taival alkaa uuden puheenjohtajamme Saara-Sofia Sirenin johdolla. Toivotamme hänelle onnea ja menestystä uuteen tehtävään. Toimintaamme ohjaa Mahdollisuuksien maailma- asiakirja vuosille 2020-2021, josta löytyy viralliset linjaukset.  ”Kokoomusnaisten tavoitteena on tasa-arvoinen, kannustava ja välittävä yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus onnistua ja toteuttaa itseään.”  Kokoomusnaisille mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokaiselle on turvattava mahdollisuus kehittää itseään kykyjensä mukaan.  

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe oli erilainen ja nosti esiin monia suomalaisen yhteiskunnan kipupisteitä. Erityisesti jäi mieleeni tahallisen väärinymmärryksen aika. Ilman vastakkainasettelua ei kukaan tule kuulluksi, vaikka todellisuudessa yhteinen hyvä on loppujen lopuksi melko lähellä toisiaan.

Kokoomusnaisia tarvitaan laventamaan yhteiskunnallista keskustelua ja tuomaan esille jokapäiväisessä arjessa kohtaamiamme epäkohtia. Kokoomusnaisia tarvitaan myös keskusteluyhteyksien ylläpitäjinä, sillä loppujen lopuksi politiikassakin on kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, toisen ymmärtämisestä.

Maailma on tänä uutena vuotena yhä levottomampi. Iskut Lähi-idässä ja koston uhka luo turvattomuuden tunnetta. Rauhanneuvottelijoita tarvitaan kipeästi. Naisten asemasta  on puhuttava väsymättömästi kaikilla yhteiskunnan tasoilla.” Kouluta nainen ja koulutat koko kylän” tai intialainen viisaus ”Kun tahdot herättää maailman, herätä nainen. Kun nainen herää, liikahtaa koti, kansa ja koko maailma.

Rauhallisemman maailman puolesta hyvää uutta vuosikymmentä. 

Anna-Maija Renko

Pohjanmaan Kokoomusnaiset, puheenjohtaja

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

HANKEUNIA


On sunnuntai-ilta ja aika tarkastella tulevan viikon työkalenteria. Vauhdikkaalta näyttää virkanaisen elämä tulevalla viikolla; vauhdilla kokouksesta ja tapaamisesta toiseen. Hankekehittämiseen liittyvä reissu Helsinkiin, hankepalavereita livenä ja verkon välityksellä, hankeraportointia ja projektiryhmien toiminnan organisointia. Moniajolla mennään kehittämisteemasta toiseen normityötehtävien lomassa. EU sorvaa tulevan ohjelmakauden suuntaviivoja ja hankehakuja masinoivat konsulttifirmat kokoavat jo verkostojaan eri puolilla Eurooppaa, joten verkostokutsuja tulee riittämään. Toivottavasti nyt saadaan seuraavalle hankekaudelle meidän suomalaisten kannalta järkeviä ja tarkoituksenmukaisia kehittämisteemoja.

Uuden hallitusohjelman toimeenpano on vielä arvoitus, mutta vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että kotimaisten hankerahoitusten hakeminen ja verkostojen ylläpito syö jatkossakin miestä ja naista kaikissa ammatillisissa organisaatioissa. Syö siis meidän samojen ihmisten työaikaa vuodesta toiseen. Valtionohjaukselle löytyisi varmaan muitakin mekanismeja? Koskahan nähtäisiin sellainen aika, ammatillisen koulutuksen kehittämiseen suunnattava rahoitus jaettaisiin suoraan ilman hankerumbaa? Suoraan valtionosuuksien päälle maksettava kehittämisraha helpottaisi osaamisen ylläpitoa, omien strategisten tavoitteiden asettamista sekä säästäisi jatkuvalta erillisten hakemusten tekemiseltä vaikkei raportointivelvoitetta poistettaisikaan.

Hyvää yötä ja kauniita hankeunia 😱


Minna

Minna Haasio
Kehittämispäällikkö, HTM
Lapuan kokoomusnaiset ry, puheenjohtaja
Kokoomuksen Lapuan kunnallisjärjestö, hallituksen jäsen
Pohjanmaan kokoomusnaiset ry, piirihallituksen jäsen

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kiireisen, antoisan ja monipuolisen työelämäni vaihtuminen eläkeläisen rooliin.💝

Päätin jäädä eläkkeelle mielenkiintoisesta työstäni aikuiskouluttajana vuoden vaihteessa. Olinhan saanut olla töissä jo vuodesta 1980 lähtien, eli lähes 40 vuotta. Eläkeläiseksi olisin voinut jäädä jo aikaisemmin, mutta en malttanut. Nyt alkoivat vain painaa yhä enemmän vaakakupissa lapsenlapset ja omat iäkkäät vanhempani sekä anoppini. Aika kuluu siivillä ja tuntui, etten ehdi olla riittävästi heidän elämässään apuna ja läsnä. Omaa aikaakin haluaisin vähän välissä. 

Eläkkeellä ehdin olla kuukauden, kun esimieheni työpaikaltani soitti ja kysyi tulisinko töihin auttamaan joksikin aikaa. Lupasin tehdä paria päivää viikossa tarpeiden mukaan. Niinpä viikonpäiväni täyttyivät kevään ajan lastenlasten ja vanhustenhoidon lisäksi töistä ja luottamistoimistani. Toimin vielä esimerkiksi OPH:n nimeämässä Tekstiili- ja muotialan työelämätoimikunnassa. Mietin eläkeiän nostoa oman kokemukseni kautta. Koe sen hyvänä ja välttämättömänä päätöksenä. Tosiasia on, että elinikämme on noussut ja syntyvyys laskee. Työikäisten määrä vähenee kokoajan ja eläkeläisten määrä lisääntyy. Tätä vajausta voivat monet eläkeläiset paikata tekemällä töitä pidempään, jos on terveyttä ja intoa. Itse koin tämän tilanteen hyväksi, vaikka välillä oli melko kiirettäkin. Ei tullutkaan äkkimuutosta työstä eläkeläiseksi. Koen pysyväni ajan hengessä mukana ja virkeänä. 

Monilla eläkeiän kynnyksellä olevalla on usein sama tilanne kuin itsellänikin, eli niin sanotut toiset ruuhkavuodet menossa. On lapsenlapset ja vanhukset, jotka tarvitsevat apua ja hoivaa. Tämä voi tuoda monenlaisia haasteita sovittaa aikataulujaan varsinkin, jos asutaan vähänkin etäämpänä toisistaan. Itselläni onneksi kaikki asuvat melko lähellä. Minulla ei ole vain enää puolisoa jakamassa näitä tehtäviä. Asioita tulee priorisoida ja yrittää pitää huolta myös omasta kunnostaan ja jaksamisestaan. Liikunta eri muodoissa on tärkeässä roolissa itselläni kulttuurin ym. harrastusten lisäksi. 

Vanhusten hoiva ja ongelmat siinä ovat olleet otsikoissa viime aikoina. Vanhusten määrä lisääntyy ja hoivan tarve sen mukana. Monet elävät iäkkäiksi ja tarvitsevat yhä enemmän apuja. Tavoitteena on lisäksi asuminen kotona mahdollisimman pitkään. Hoitajia pitää kouluttaa lisää, mutta mistä saadaan tarpeeksi hoitajiksi soveltuvia lisää? Pula hoitajista on jo nyt kova. Lisäksi kaikki koulutetut eivät halua tehdä hoitotyötä vaan hakeutuvat muille aloille eri syistä. Palkkaus, työajat ja työolot ovat osa syistä, joihin tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota. 

Maailma on muuttunut ja yksinäisyys on lisääntynyt. Osa eläkkeelle jäävistä putoaa helposti yksinäisyyteen ja kaipaisi jotain tekemistä varsinkin, ellei heillä ole ollut harrastuksia elämässään. Samoin on henkilöitä, jotka ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle syystä tai toisesta, mutta voisivat tehdä osa-aikatöitä. Lyhyen koulutuksen ja perehdytyksen avulla voitaisiin saada halukkaita eläkeläisiä ja muitakin halukkaita osa-aikatyöllisiksi vanhusten hoivaan. He voisivat käydä auttamassa vanhuksia heidän päivittäisissä toimissaan varsinaisen hoitohenkilöstön lisäksi tai tukena tarpeiden mukaan. Näin saataisiin ehkä helpotusta hoitohenkilöstön puutteeseen ja he voivat keskittyä itse hoivatyöhön. Moni hyväkuntoinen, yksinäinen eläkeläinen tai osatyökykyinen henkilö saisi sisältöä elämäänsä tällaisesta toiminnasta. Tällaista toiminta on jossain jo olemassa vapaaehtoistoimintana, mutta sitä pitäisi siitä kehittää. Tarvitaan monenlaisia toimintamalleja erilaisiin tarpeisiin selvitäksemme lisääntyvästä hoivan tarpeesta. Vanhukset tarvitsevat inhimillistä, hyvää ja laadukasta hoivaa ja tukea sekä kotiin että laitoksiin. 

Lapsiperheiden arki ja ruuhkavuodet ovat myös haastavia nykyisin. Johtuuko lasten hankkimisen vähentyminen osaksi siitä, ettei haluta mitään ylimääräistä omaan elämään. Halutaan nauttia vapaudesta ja omasta työurasta? Pienten lasten vanhemmat ovat aina olleet lujalla, mutta ehkä se nykyisin on vielä haasteellisempaa. Lapsiperheiden elämää voisi myös helpottaa esimerkiksi varamummo, - vaaritoiminnalla, ellei omia Vanhempi ole lähettyvillä. Monet, joilla oli ei ole omia lapsenlapsia haluaisivatkin ehkä osallistua tällaiseen toimintaan. Monille perheille pienikin apu voin olla tosi tarpeeseen. Yksinhuoltajia on myös se paljon ja heille tällainen apu toisi helpotusta. Tällaista toimintaa on jossain jo olemassa hyvin kokemuksin. Isovanhempien merkitys lasten elämässä on todettu tärkeäksi, kasvattavaksi, turvaa tuovaksi jne. Näin nekin lapset, joilla ei ole mahdollisuutta kokea isovanhempien läsnäoloa, saisivat kokea sen. 

Toki eläkeläiset ovat nykyisin terveempiä ja haluavat matkustaa ja nauttia elämästään ja vapaudestaan, mutta moni haluaa muutakin. Halutaan auttaa ja kokea se ilo ja hyvänolon tunne, mitä tällaisesta pienestäkin avunannosta voi saada. Tällainen työ voi olla tosi palkitsevaa ja antoisaa. Vapaaehtoistyön merkitystä tulisi tukea ja kannustaa siten, että kaikki apua tarvitsevat saisivat sitä. Lisäksi tulisi hoivatyöhön kehittää erilaisia palkkatyön ja vapaaehtoistyön välimuotoja – osapalkka tai palkkiomuotoisia työn tekemisen kannustimia. Puoli vuotta on kulunut lähes siivillä ja nyt olen nauttinut kesästä läheisten kanssa. 

Tällaisia mietteitä eläkeläisenä ja osatyöläisenä mietiskellen. 


Marja-Liisa Vettenranta 

Eläkeläinen Ent. Kouluttaja, insinööri yAMK 
Pohjanmaan kokoomusnaisten piirin hallituksen jäsen 
Jalasjärven Kokoomusnaiset ry. puheenjohtaja

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Naisten työmarkkina-asemaa vahvistettava 👆💓💪


Kokoomusnaisten tärkeimpiä tavoitteita politiikassa ovat naisten poliittisen osallistumisen vahvistaminen ja naisille tärkeiden teemojen edistäminen. Tässä suhteessa kevään vaalit tuottivat sekä onnistumisia että valitettavasti myös takapakkia.
Suomen eduskuntaan valittiin ennätysmäärä naisia: 93, eli jo lähes puolet. Tämä on erinomainen saavutus. Toisaalta voi sanoa, että oli jo aikakin - naisilla on ollut täydet polittiset oikeudet jo 113 vuotta. Kulttuuri ja asenteet muuttuvat hitaasti. Edelleen naisten pitää osoittaa olevansa aina oikein erityisen päteviä edetäkseen päättäjiksi ja johtoasemiin. Nyt otettiin iso harppaus eteenpäin.
Europarlamentissa Suomella on ollut kaikkein naisvaltaisin meppidelegaatio, ja myös toukokuun europarlamenttivaaleissa enemmistö Suomessa valituista oli naisia. Koko EU-parlamentissa naisten osuus on vaali vaalilta kasvanut, ja ennakkotietojen perusteella naismeppien määrä nousisi taas muutamalla prosentilla 39 prosenttiin. Tämä on hyvä suunta.
Suomessa on nyt neljättä kertaa hallitus, jossa on naisenemmistö. Ensimmäistä kertaa Suomen hallitus esittää myös EU-komissaariksi naista. Nämä ovat myönteisiä askelia. Mutta ne eivät pelkästään riitä. Hallituksen on myös tehtävä politiikkaa, joka edistää tasa-arvoa. Kokoomusnaisille tärkein tavoite tälle kaudelle oli perhevapaiden uudistaminen siten, että naisten työmarkkina-asema paranee.
Tässä hallituksen ohjelma on suuri pettymys. Hallitus ei aio toteuttaa naisten työuria edistävää perhevapaauudistusta. Isille kiintiöityjä ansiosidonnaisia vapaita aiotaan kyllä pidentää, mutta lyhentämättä äitien käyttämää osuutta.
Kun kotihoidon tukikin halutaan pitää nykyisellä tasolla, on selvää, että kipeästi kaivattua naisten työmarkkina-aseman parannusta eivät nämä muutokset tuo. Päin vastoin uudistus sekä nostaa kustannuksia että vaikuttaa jopa negatiivisesti työllisyyteen. Aikamoinen mahalasku jo ennen kuin on aloitettukaan.


Henna Virkkunen
Europarlamentaarikko

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Soveltuvuustestit palaavat opiskelijavalintaan – kaikki voittavat 👍💓



Tätä ovat toivoneet niin työnantajat, ammattijärjestöt, työpaikkakouluttajat, oppilaitokset ja opettajat – kuin myös itse oppijat!

Soveltuvuustestit palaavat sellaisiin tutkintoihin, joissa työntekijä on vastuussa toisten ihmisten terveydestä tai turvallisuudesta. Näitä ovat hammastekniikan, lääkealan, välinehuoltoalan, kasvatus- ja ohjausalan, lentokoneasennuksen, merenkulkualan ja turvallisuusalan perustutkinnot. Sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja.

Karsivat soveltuvuustestit poistuivat 2012 sillä kauniilla ajatuksella, että jokainen peruskoulunsa päättävä nuori saisi opiskelupaikan. Mahdollisen väärän valinnan tehnyt oli tarkoitus ohjata toiseen koulutusratkaisuun, eli tavoite oli koulutustakuun hengessä nuoren syrjäytymisen ehkäisy.

Vaan kuinka sote-alalla kävikään?

Haluan alleviivata, että myös tässä välivaiheessa alalle hakeutuneista suurin osa on erinomaisen soveltuvia ja motivoituneita. On ollut surullista seurata, kuinka nyt kaikki ovat saaneet kuraa niskaansa, lajitelematta. Vaikka kritiikki kohdentuu lopultakin varsin pieneen osaan oppijoita.

Soveltumaton tai heikolla motivaatiolla varustettu sote-alan oppija huomaa usein vasta opiskeluvaiheessa, ettei ’tämä olekaan minun juttuni’. Osalle kertyy mittava määrä poissaoloja ja tehtävärästejä, joten opinnot venyvät ja vanuvat. Työn perussäännöt saattavat olla hukassa, esim. kellotaulun tunteminen. Tai henkilöllä ei ole kykyä työskennellä ryhmässä. Lisäksi alalle hakeutuu myös vähän vanhempia oppijoita, joiden elämänhallinta ei kaikilta osin ole kunnossa

Lähihoitajaopiskelut tuottavat siis ison henkilökohtaisen pettymyksen ja sitä kautta syrjäytymisriskin. Ensiopiskelupaikan lisäpisteet on käytetty turhaan. Keskeyttämisprosentti pomppasi valtakunnassa melkein kolminkertaiseksi siitä, kun soveltuvuustestit olivat käytössä. Ja lopulta tärkeänä; työnantajat eivät saa hoitajamitoitukseen kelpaavia työntekijöitä.

Ei vaadi virtuoosimaista taloustieteen osaamista, kun väitän, että opintojen keskeyttämiset maksoivat enemmän kuin soveltuvuustestit.

Soveltuvuustestit sote-alalla

Muutos palauttaa oppilaitokselle mahdollisuuden jättää hakija valitsematta, jos hän selkeästi on soveltumaton toimimaan sosiaali- ja terveysalalla. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että mikäli hakija saa testin joltakin osa-alueelta nolla pistettä, hänet voidaan jättää valitsematta.

Laadukkaaseen soveltuvuustestiin voi kuulua erilaisia osioita, mutta tavallisia ovat matemaattisen perusosaamisen kartoitus, käsitteellisen ajattelukyvyn kartoitus, vuorovaikutus- ja empatiakyky, sekä haastattelu.

Hakijan kannattaa olla rehellinen vastauksissaan, sillä vedättämisen yritys näkyy. Sopivasta vireystilasta on hyötyä etenkin aikarajallisissa oppimis- ja päättelyvalmiuksia mittaavissa testeissä. Sen sijaan luonteen ominaisuuksia kartoittavissa testeissä on hyötyä hyvästä itsetuntemuksesta ja siitä, että osaa analysoida omaa käytöstään. Sisäistetty hyvä ns. kotikäytös ja opiskelumotivaatio ovat mittaamattoman arvokkaita.

Tänä vuonna jokaisella oppilaitoksella on vapaus valita, testaako hakijat vai ei. Ja jos kyllä, millaisella testausmenetelmällä. Testausmahdollisuuteen ovat tarttuneet kaikki pohjalaismaakuntien oppilaitokset eli Kpedu, Sedu ja Vamia. Osa hoitaa haastattelut omalla henkilökunnalla, osa ostaa palvelun yritykseltä.

Olen työurani aikana haastatellut satoja lähihoitajahakijoita, ollut mukana molemmissa toimintamalleissa ja totean: kumpikaan menetelmä ei tee karsinnasta aukotonta. Valituksi on tullut ja tulee vastakin sellaisia oppijoita, joiden soveltuvuus osoittautuu pitkässä juoksussa kyseenalaiseksi. Mutta suurin osa on juuri sitä mitä etsitään: erinomaisesti alalle soveltuvia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää yhtenäisen valtakunnallisen soveltuvuuskokeen valmistelun sote-alalle. Yhtenä syynä on, että pääsykokeet halutaan pitää hakijalle maksuttomana. Tällä hetkellä on epäselvää, kuka lopulta laskun maksaa. Samalla hoituisi oppilaitoksesta toiseen siirtyvän oppijan oikeusturva.

Onnistunut valintatesti

Oppijavalinnan onnistuminen näkyy välittömästi työpaikkaharjoittelussa, opiskelijaryhmän dynamiikassa sekä yleensä kaikkien työmotivaatiossa ja jaksamisessa. Vaikutus on merkittävä myös oppilaitoksen talouteen ja tulosrahoitukseen: valmistuneesta ja työllistyneestä lähihoitajasta saa jatkossa jopa 15 % bonusrahaa.

Parhaimmillaan alalle soveltuminen näkyy siinä, että lähihoitaja kokee onnistumisen iloa, jaksaa, nauttii ja viihtyy työssään työuransa loppuun saakka. Motivaatio on huomattava vahvaa, kun se perustuu oman luonteen ja ominaisuuksien sekä työn vaatimusten pyhään allianssiin.
Pienellä viipeellä seuraukset näkyvät koko sote-alan kehityksessä. Ns hukkakoulutus vähenee, kun alalle sitoutuminen lisääntyy.

Soveltuvuustestien palauttaminen on työnantajien, ammattijärjestöjen, työpaikkaohjaajien, oppilaitosten, opettajien – ja itse oppijoiden - ehdoton etu. Win – win – win – win – win – win.

Kyllikki Anttila
varapuheenjohtaja
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry

IHAN(A) KAMALA PÄIHDEASIA

Täällä päihdetyön kentällä alkaa olla hätä. Päihderiippuvuuteen sairastuvien nuorten määrä kasvaa ja työikäisten alkoholikuolemat lisääntyv...