Arki on palannut normaaleihin uomiinsa. Tai niin normaaleihin, kuin tässä vallitsevassa maailmantilanteessa on mahdollista. Lapset aloittivat koulunsa, minä työni ja mies jatkaa etätöitä kotoa käsin.
Tänä syksynä meidän perheessä alkoi uusi aika, kun esikoisemme aloitti toisen asteen opinnot lukiossa. Peruskoulunsa hän kävi englanninkielisellä luokalla, mutta lukio-opintoihin hän päätyi suomenkieliseen lukioon. Nuori sai itse tehdä päätöksensä. Vanhempina olimme tyytyväisiä hänen päätökseensä. Hän saa seuraavat kolme vuotta vahvistaa suomen kielen koukeroita, ennen kuin jatkaa opiskeluelämäänsä eteenpäin. On ollut hienoa seurata vierestä, kuinka nuori ”kasvoi senttejä” lukion alettua. Lisääntynyt vastuunotto ja omien asioiden hoitaminen ovat tulleet tärkeäksi. Usko itseensä, päättäväisyys ja eteenpäin pyrkiminen ovat mottona. Toivon tämän jatkuvan vielä vuosia, myös lukion jälkeen.
Perheemme saa elää myös yläkouluarkea. On ollut upeaa seurata tytön kasvua nuoreksi neidoksi. Kouluasiat ja opiskelu ovat olleet hänelle aina tärkeitä. Yläkouluaikana on myös lisääntynyt halu vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin. Häntä häiritsevät epäkohdat luokassa, koulussa ja sen ulkopuolellakin. Toivon tämän vaikuttamisen halun pysyvän ja jatkuvan hänen elämässään.
Alakoululaiset odottivat kovasti koulun alkua. Valitettavasti he ehtivät olla vain päivän koulussa, kun jo jouduimme jäämään kaikki kotiin odottelemaan koronatestien tuloksia. Onneksi tulokset olivat negatiiviset. Lapset aivan kuin aloittivat uudestaan koulun viime viikolla. Tuntui olleen ikävä luokkakavereita ja koulun tuomaa arkirutiinia.
Minä opettelen yhteisiä toimintatapoja oman erityisluokkani kanssa. Olemme uusia toisillemme. Jotakin olemme jo ehtineet oppiakin, mutta paljon on vielä oppimista. Yritetään rakentaa luottamusta. Sellaista, että minulle voi tulla kertomaan ihan kaikesta. Myös sellaisista asioista, mitkä eivät liity kouluun. Toivon olevani sellainen aikuinen, että korvat ja syli ovat aina avoimena. Valmiina kuuntelemaan ja antamaan kaivatun halauksen tarvittaessa.
Mies jatkaa maaliskuussa alkanutta etätyötään. Haastetta on jonkin verran ollut kevään ja kesän aikana lasten, ja vaimonkin, välillä häiritessä. Mutta työt on saanut tehtyä. Myönsi kyllä, että olisihan se jo mukava palata työpaikalle työkavereiden keskelle. Työhön liittyvät sosiaaliset kontaktit ovat jääneet niin vähäisiksi näiden kuluneiden viiden kuukauden aikana.
Arkirutiinien palaaminen koulun ja työn myötä on ollut tervetullutta. Illat eivät veny enää niin pitkiksi ja aamullakin jaksetaan nousta ihan ajoissa ylös. Monissa perheissä koulun ja työn lisäksi myös harrastukset aikatauluttavat elämää. Niin tärkeitä ja kehittäviä kuin harrastukset ovatkin, toivon kuitenkin, että ei unohdettaisi lasten ”päätyötä” eli koulua. Me koulussa yritämme kasvattaa heitä, teidän vanhempien kanssa yhdessä, tulevaisuutta varten. Yritämme antaa heille eväitä ihmisten kohtaamiseen, erilaisuuden hyväksymiseen sekä itsensä että muiden arvostamiseen.
Arki on kaikissa perheissä erilaista. On perheitä, joissa vanhemmat pystyvät yhdessä huolehtimaan arjen pyörittämisestä. On perheitä, joissa vanhemmat huolehtivat lapsista vuoroviikoin. On perheitä, joissa toinen vanhempi joutuu matkustelemaan työnsä puolesta pitkiäkin aikoja. On perheitä, joissa on syystä tai toisesta vain yksi vanhempi. Muistetaanhan antaa arvo kaikenlaisille perheille. Tuetaan heikommassa tilanteessa olevaa. Huomataan väsynyt ja tarjotaan olkapäätä johon nojata.
Meidän perheessä on kaksi aikuista pyörittämässä arkea. Siitä huolimatta arki tuntuu välillä kuormittavalle. Muistetaan ottaa myös itselle aikaa. Päästää toinen tuulettumaan illalla, jotta sitten jonain toisena iltana olisi sinun vuorosi tuulettua. Jos arkea pyörittää vain yksi aikuinen, tuulettumisvuoroja voi olla haasteellista järjestää. Toivottavasti olet löytänyt sinulle sopivimman tavan lepuuttaa itseäsi arjen vaatimuksilta.
Toivon sinulle armollista arkea. Annetaan mahdollisuus onnistumisille ja epäonnistumisille. Muistetaan kehua toisiamme tarvittaessa tai ohjata oikeaan, jos vieressä kulkijan polku kääntyy väärään suuntaan. Ollaan läsnä toisillemme.
Pauliina Pasanen
Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen
Otteita Pohjanmaan Kokoomusnaisten arjesta
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry:n blogi, jossa yhdistysten jäsenet tarinoivat elämästään ja vaikuttamisesta pohjalaisen tähtitaivaan alla.
sunnuntai 30. elokuuta 2020
torstai 27. elokuuta 2020
Osaamista elämää varten
Kevät ja kesä on vietetty hyvin poikkeuksellisissa tunnelmissa. Pitkään jatkuneen epävarmuuden ja eristäytymisen jälkeen tällä viikolla tuhannet innokkaat ekaluokkalaiset ovat aloittaneet taipaleensa, jonka varrella he tulevat keräämään valtavan määrän tietoa ja taitoa.
Vuosi vuodelta koulunsa aloittavien lasten määrä on kuitenkin edellistä pienempi.
Kokoomuksen tavoitteena on ollut luoda Suomesta maailman paras maa lapsille ja perheille. Haaveet omanlaisesta perhe-elämästä pitäisi olla toteutettavissa jokaisen kohdalla.
Valitettavasti vallitseva korona-aika on vain korostanut monia niitä ongelmia, joita yhteiskunnassamme lapsiin ja perheisiin liittyen tiedetään olevan. Neljän seinän sisään sulkeutumaan joutuneet perheet ovat olleet kovilla viimeisten kuukausien aikana. Monien kohdalla etätöihin siirtyminen ja lasten jääminen kotiin vaativat kevään aikana luovia ratkaisuja. Tuttuun tukiverkostoon kuten kummeihin tai isovanhempiin nojautuminen ei enää tuttuun tapaan onnistunutkaan. Monen läheiset kuuluvat riskiryhmään tai asuivat kaukana.
Koti ei ole normaaliolosuhteissakaan turvallinen paikka kaikille. Kotioloissa pysyminen ja kontaktien välttäminen on lisännyt alkoholin kulutusta ja lähisuhdeväkivaltaa. Mielenterveyteen liittyvät haasteet ovat voimistuneet, kun palveluita ja tukitapaamisia on peruttu. Apua on ollut huonosti saatavilla eikä kaikista ongelmista edes haluta puhua leimautumisen tai häpeäntunteen takia.
Jokaisella lapsella tulisi kuitenkin olla mahdollisuus turvalliseen ja ohjattuun kasvuun sekä kehitykseen. Tutkimuksista tiedämme, että juuri lapsen varhaisiin vuosiin panostaminen on tärkeää sosiaalisten taitojen ja oppimisen edellytysten kannalta. Panostukset varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ovat samalla panostuksia myös syrjäytymisen ehkäisyyn.
Pidän tärkeänä myös lanseeraamaamme lupausta harrastustakuusta. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus ainakin yhteen mielekkääseen harrastukseen. Harrastuksilla on tutkitusti monia positiivisia vaikutuksia.
Kaikissa perheissä kustannusten kattaminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Perheen taloudellinen tilanne ei saisi olla totaalisena esteenä tärkeälle harrastamiselle. Esimerkiksi liikuntaharrastukset edistävät paitsi fyysistä ja kuntoa ja hyvinvointia, myös lapsen sosiaalisia taitoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Monista niistä palveluista, jotka ovat juuri lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeitä, päätetään kuntatasolla. Tiukentuvassa taloustilanteessa juuri ennaltaehkäisevistä palveluista halutaan usein luopua ensimmäisenä. Siksi onkin tärkeää, että Kokoomuksen arvomaailma sekä vastuunkanto näkyvät ensi kevään vaalituloksessa.
Saara-Sofia Sirén
kansanedustaja
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
Vuosi vuodelta koulunsa aloittavien lasten määrä on kuitenkin edellistä pienempi.
Kokoomuksen tavoitteena on ollut luoda Suomesta maailman paras maa lapsille ja perheille. Haaveet omanlaisesta perhe-elämästä pitäisi olla toteutettavissa jokaisen kohdalla.
Valitettavasti vallitseva korona-aika on vain korostanut monia niitä ongelmia, joita yhteiskunnassamme lapsiin ja perheisiin liittyen tiedetään olevan. Neljän seinän sisään sulkeutumaan joutuneet perheet ovat olleet kovilla viimeisten kuukausien aikana. Monien kohdalla etätöihin siirtyminen ja lasten jääminen kotiin vaativat kevään aikana luovia ratkaisuja. Tuttuun tukiverkostoon kuten kummeihin tai isovanhempiin nojautuminen ei enää tuttuun tapaan onnistunutkaan. Monen läheiset kuuluvat riskiryhmään tai asuivat kaukana.
Koti ei ole normaaliolosuhteissakaan turvallinen paikka kaikille. Kotioloissa pysyminen ja kontaktien välttäminen on lisännyt alkoholin kulutusta ja lähisuhdeväkivaltaa. Mielenterveyteen liittyvät haasteet ovat voimistuneet, kun palveluita ja tukitapaamisia on peruttu. Apua on ollut huonosti saatavilla eikä kaikista ongelmista edes haluta puhua leimautumisen tai häpeäntunteen takia.
Jokaisella lapsella tulisi kuitenkin olla mahdollisuus turvalliseen ja ohjattuun kasvuun sekä kehitykseen. Tutkimuksista tiedämme, että juuri lapsen varhaisiin vuosiin panostaminen on tärkeää sosiaalisten taitojen ja oppimisen edellytysten kannalta. Panostukset varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ovat samalla panostuksia myös syrjäytymisen ehkäisyyn.
Pidän tärkeänä myös lanseeraamaamme lupausta harrastustakuusta. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus ainakin yhteen mielekkääseen harrastukseen. Harrastuksilla on tutkitusti monia positiivisia vaikutuksia.
Kaikissa perheissä kustannusten kattaminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Perheen taloudellinen tilanne ei saisi olla totaalisena esteenä tärkeälle harrastamiselle. Esimerkiksi liikuntaharrastukset edistävät paitsi fyysistä ja kuntoa ja hyvinvointia, myös lapsen sosiaalisia taitoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Monista niistä palveluista, jotka ovat juuri lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeitä, päätetään kuntatasolla. Tiukentuvassa taloustilanteessa juuri ennaltaehkäisevistä palveluista halutaan usein luopua ensimmäisenä. Siksi onkin tärkeää, että Kokoomuksen arvomaailma sekä vastuunkanto näkyvät ensi kevään vaalituloksessa.
Saara-Sofia Sirén
kansanedustaja
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
tiistai 28. huhtikuuta 2020
Kohti uutta auringonnousua
Koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilasta on tullut jo
osa arkipäivää. Virus on levinnyt kaikkialle maapallolla ja samalla herättänyt
valtiot ja asukkaat uudenlaisen ajattelun äärelle. Monien maiden varautuminen tämänkaltaisen
viruksen hoitamiseen on osoittautunut varsin heikoksi. Varmuusvarastot ovat
olemattomat tai vanhentuneet, Suomi ei tee tässä poikkeusta. Samalla pitkään
jatkunut kansainvälistyminen ja eri maiden välinen yhteistyö on saanut ison
särön. Jokainen pelaa nyt omaan pussiinsa. Yhtäkkiä rajat sulkeutuvat ja
kansainvälisyys onkin uhka.
Euroopan unioni on
pahasti jäljessä yhteisen eurooppalaisen linjauksen ja strategian luomisessa.
Vielä hetki sitten kohtuullisen sopuisat Euroopan unionin jäsenmaat taistelevat nyt keskenään samoista
suojavarusteista. Luottamuksen ja
yhteistyön rakentaminen uudelleen koronaviruksen jälkeen on työlästä. Paljon
pitää Euroopan unionin petrata, että se palauttaa uskottavuutensa yhteisten
asioiden hoitajana. Vasta kriisitilanteessa mitataan Euroopan unionin päätöksenteon
kyvykkyys. Me tarvitsemme eurooppalaista yhteistyötä koronan jälkeenkin.
Yksittäiset ihmiset ovat uudelleenjärjestäneet omat
arvonsa. Yksinkertaisista asioista on
jälleen tullut tärkeitä, kuten puhdas vesi, sähköt, ruoka ja läheiset ihmiset.
Vapaa liikkuminen ulkona tuntuu luksukselta, etätyöskentely ja -opiskelu alkaa
olla arkipäivää ja oman perheen ja kodin merkitys on kasvanut. Jos kuukausi
sitten tavallisen suomalaisen arkea edusti huoli omasta jaksamisesta kiireisen
arjen keskellä niin nyt on huoli omien läheisten turvallisuudesta ja
yksinäisyydestä.
Etätyöskentelyn yleistymisen
myötä ihmiset ovat havahtuneet huomaamaan,
että muutto maaseudulle,
väljemmän ja edullisemman asumisen piiriin ei ole ollenkaan huono eikä mahdoton
ajatus. Kuntien peruspalvelujen tulee olla kunnossa sitä varten. Kuntien talouden taakkaa ei ole nyt hallituksen
toimesta syytä lisätä. Hallituksen
jankutus mm. oppivelvollisuuden pidentämisestä tai
hoitajamitoituksen nostamisesta voitaisiin unohtaa. Pitäisi keskittyä siihen miksi osa
nuorista ei pysty suoriutumaan peruskoulun jälkeisistä opinnoista. Puutteelliset taidot lukemisessa,
kirjoittamisessa, laskemisessa tai ahkeruudessa eivät motivoi hakeutumaan
jatko-opintoihin. Jatko-opinnot
eivät myöskään kiinnosta
mielenterveyshäiriöisiä peruskoulunsa päättäneitä nuoria. Annetaan apua jo
ajoissa, peruskoulun ensimmäisillä luokilla niin kotona kuin koulussa.
Hoitajien määrää ei pidä lukita kiintiöihin, joissakin hoitoyksiköissä se voi
olla enemmän ja toisissa taas vähemmän.
Koronavirus
on osoittanut tämän päivän valtioiden budjettien heikot kohdat. Valtioiden
budjetit perustuvat pitkälti kulutuskäyttäytymiseen, joka ei tällaisessa eristäytymisen
tilassa toteudukaan. Omavaraisuus on
noussut uudelleen arvoonsa. Suomalainen maanviljelijä ja ruoantuottaja onkin
nyt sankari ei ilmaston pahin vihollinen. Riittävä tuki maatalousalan
yrittäjille on nyt tarpeen. Maatalous kaipaa kipeästi kotimaisia työntekijöitä
tulevan satokauden aikana. Voitaisiinko nyt ohjata esim. pitkäaikaistyöttömiä
maatalouden avuksi ? Pienyrittäjiemme nopea ja joustava kyky muuttaa
tuotantoaan tämän hetken tarpeisiin on ehdoton edellytys sille, että selviämme
tästä kuopasta. Suojavarusteiden kotimainen tuotanto olisi saatava nopeasti
käyntiin. Kokoomus on ehdottanut, että nyt voitaisiin esim. palauttaa
alkuvuoden alv-veroja takaisin yrittäjille tai valtio voisi hetkeksi ottaa
työnantajien työeläkemaksut hoitaakseen. Näin taattaisiin työpaikkojen säilyminen
yli koronakriisin.
Tänä eristäytymisen aikana saamme toivottavasti uuden piikin
suomalaiseen väestön kasvuun ja kun tilanne normalisoituu nautimme jälleen
suvun ja ystävien uudelleen näkemisestä. Toivon, että olemme uudelleen oppineet, että yhteiskunnan rattaitten
pyörimisen kannalta tärkeää on, että
kaikilla on työtä ja työtä ei ole ellei
ole työnantajia.
Riitta Maunula-Craycroft, Kokoomuksen puoluevaltuuston
jäsen, Pohjanmaan kokoomusnaiset, Kauhajoki
maanantai 23. maaliskuuta 2020
Minkä puolesta opettaja olisi valmis taistelemaan?
Kysyin 5. ja 6. luokkalaisilta oppilailtani, minkä asian puolesta he
olisivat valmiita taistelemaan viimeiseen asti. Sain monenlaisia vastauksia.
Joku haluaisi taistella tasa-arvoisen maailman puolesta, toinen olisi valmis
puolustamaan varhaisempaa ajo-oikeutta, yksi totesi taistelevan sen puolesta,
ettei tarvitsisi käydä koulua. Viimeisenä yksi oppilaistani kysyi minulta;
”Minkä puolesta opettaja olisi valmis taistelemaan?” Siihen oli helppo vastata; lasten ja perheiden
hyvinvoinnin puolesta.
Olen saanut opettajana seurata useamman vuoden ajan hyvin läheltä lasten
ja kotien hyvinvointia. Tai ääritapauksissa sen hyvinvoinnin murentumista.
Murenemiselle ei ole olemassa yhtä ja ainoaa syytä. Syitä on lähes yhtä monta
kuin on kotejakin. Jo tässä vaiheessa sanon, että missään tapauksessa en ole
osoittamassa syyttävällä sormella yhtään vanhempaa enkä yhtään kotia. Jokainen
huoltaja haluaa ihan varmasti omalle lapselleen parasta. Ihan aina. Tai näin me
ammattikasvattajat ainakin haluamme uskoa. Totuus kuitenkin on, että lasten
pahoinvointi näkyy luokissa päivittäin valtavalla vauhdilla pahenevana
oireiluna.
Kun luokan reilusta 20:stä oppilaasta yli puolet voi pahoin ja oireilee
esim. väkivaltaisella käyttäytymisellä, tilanne luokissa alkaa olla kestämätön.
Koululuokissa on monenlaisia lapsia. On niitä, jotka tarvitsevat tukea
oppimiseen. On niitä jotka tarvitsevat tukea oman toiminnan ohjautumiseen. On
niitä lapsia, jotka tarvitsevat tukea aggressiivisen käyttäytymisen
hallitsemiseen ja sitten niitä lapsia, jotka kykenisivät tekemään tehtäviä
ylöspäin eriyttämällä. Jokaisesta luokassa löytyy myös niitä lapsia, jotka
kykenevät seuraamaan opettajan opetusta ihan normaaliin tahtiin. Aikamoinen
seilori opettaja saa nykyään olla. Ihaillen katson kollegoitani, jotka
päivittäin luovivat tässä aallokossa tehden työtä suurella sydämellä. Ajatellen
aina lapsen parasta. Sitä, mitä ja miten jokaisen lapsen olisi paras oppia ja
omaksua uusia asioita.
Luokissamme opiskelee tällä hetkellä paljon erilaisia oppijoita, joilla on
diagnosoituna esim. yksi tai useampi neurologinen sairaus. Nämä oppilaat
tarvitsisivat hyvin säännönmukaisia päiviä. Päiviä, joissa rutiinit toistavat
itseään. Kaikkien asioiden tulisi olla ennalta tiedossa. Kun päiviin tulee
yhtäkkisiä muutoksia, saattaa lapsen loppupäivä tai jopa loppuviikko olla aivan
sekaisin. Tällaisessa tilanteessa lapsi saattaa toimia hyvin
äkkiarvaamattomalla tavalla. On meidän aikuisten asia, niin kotona kuin
koulussa, ymmärtää ja huomata syyt lapsen käytöksen muuttumiseen. Kukaan lapsi
ei ole sisäsyntyisesti paha. Lapsi toimii kulloisenkin tunnetilan mukaan. Kun
taustalla on jonkinlainen sairaus, saattaa toiminta olla hyvinkin erilaista,
mihin normien mukaan on totuttu. Valitettavaa on, että opettajana tuntee
pienuutensa, varsinkin, niissä hankalimmissa tilanteissa. Kädet ja pää ei
vastamaan kysyntään. Olisi ihanaa, jos voisit vastata jokaiseen avunpyyntöön
välittömästi. Niin ettei tarvitsisi sanoa koskaan; ”Odota, tulen ihan pian.”
Sen pienen hetken jälkeen tilanne voi olla menetetty. Lisäkäsien ja
lisäaikuisten tarve on luokissa suuri. Tarve kasvaa jatkuvasti. Jo yhden
lisäaikuisen läsnäolo luokassa saattaisi pelastaa lapsen päivän. Ja silloin
puhutaan jo isosta asiasta.
Paljon olemme keskustelleet opettajakollegoiden kanssa, mistä lasten
paheneva oireilu ja pahoinvointi johtuu? Hyvin usein keskusteluissa
ensimmäisenä nousee esiin ruutuajan suuruus. Kuinka pelatut pelit ja leffat
tulevat lasten leikkeihin, uniin ja alitajuntaan. Kuinka esim. peleissä opitut
toimintamallit tulevat osaksi lasten päivittäisiä toimintamalleja
luokkatilanteissa ja välitunneilla. Mielestäni olisi myös hyvin tärkeä miettiä,
mistä johtuu lasten suuri ruutuaika? Kuka sen ruutuajan lapselle hyväksyy? Kuka
ruutuaikaa valvoo? Vai valvooko sitä kukaan? Tässä tilanteessa täytyy kyllä
katse kääntää vanhempaan. Vanhempi on kotona se aikuinen, joka tässäkin
tilanteessa luo lapselle rajat ja huolehtii rajojen noudattamisesta. Siitäkin
huolimatta, että pääsisi helpommalla suostumalla lapsen asettamiin ehtoihin.
Väittäisin kuitenkin, että ruutuajan suuri määrä ei ole ainoa asia, joka
johtaa lasten pahoinvointiin. Kodeissa esiintyvät erilaiset ongelmat esim.
pitkään jatkuva työttömyys saattaa vaikuttaa kodin ilmapiiriin hyvinkin
negatiivisesti. On vaarana, että päihteet tulevat isoksi osaksi perhe-elämää.
Lapsi aistii kodin tunnelman hyvin herkästi. Hän elää vanhemman tuskaa. Näkee
kuinka vanhempi kantaa taakkaa sisällään. Lapsi haluaisi auttaa, mutta ei
pysty. Kodeissa saattaa olla pitkäaikaissairautta. Lapsi tuntee vanhemman kivun
ja säryn. Niin mielen kuin ruumiin. Pienuutensa takia ei kuitenkaan pysty
auttamaan vanhempaansa. Nämä ovat vain pari esimerkkiä, mitkä saattavat ajaa
lapsen hyvinkin ahdistuneeseen tilaan. Eipä meidän aikuisten enää tällaisten
jälkeen tarvitsisi miettiä, miksi lapsella on paha olla, miksi hän ei osaa olla
paikoillaan tai miksi hän huutaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä.
Pahimmillaan lasten ja nuorten pahoinvointi alkaa näkymään erilaisten
päihteiden käyttämisenä entistä nuorempana. Juteltuani paikallisen poliisin
kanssa nuorten päihteiden käytöstä, sain järkyttävää tietoa; Tällä hetkellä
nuoren on paljon helpompi saada katukaupasta huumeita kuin ostaa olutta
kaupasta. Miten tilanne on ajautunut tähän pisteeseen? Kun alkoholi ja huumeet
astuvat kouluikäisen lapsen ja nuoren elämään, ollaan jo erittäin
huolestuttavassa tilanteessa. Kuinka saisimme aikaisemmin kiinni esim. nämä
päihdevaarassa olevat nuoret? Mistä saisimme resursseja, mitkä voisimme
osoittaa ennaltaehkäisevään työhön, niin perheiden kuin lasten ja nuorten
keskuudessa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa saisimme kiinni nämä mahdolliset
pudokkaat, syrjäytymisvaarassa olevat sekä, mahdollisesti, sukupolvien taakka
kantavat lapset, sitä parempi mahdollisuus heidät olisi saada suorittamaan
koulut loppuun sekä tukea heitä valoisampaan tulevaisuuteen.
Varhaista, johdonmukaista, puuttumista tarvittaisiin perheiden
tukemisessa neuvolaiän jälkeenkin. Tässä vaiheessa olisi mahdollista saada
kiinni esimerkiksi ne perheet ja lapset, jotka tarvitsisivat lisätukea
koulutuen lisäksi. Olisi mahdollisuus saada nopeammin kiinni niitä tilanteita,
joissa kotona ei ehkä kyetä tukemaan lapsen koulunkäyntiä tai tarvittaisiin
ohjausta ja helpotusta koulupäivän jälkeiseen kotielämään.
Uskallankin heittää yhden lisätoiveen toiveiden tynnyriini; Päättäjät!
Uskaltakaa tehdä päätöksiä, joissa rahaa annetaan ruohonjuuritasolle. Sinne,
missä kyettäisiin varhaisen tuen avulla helpottamaan perheiden elämää ja
tukemaan lapsia ja nuoria parempaan huomiseen.
Aloittaessani
blogin kirjoittamisen elettiin Suomessa koronaviruksen kanssa kohtuullisen
maltillista tilannetta. Nyt tilanne on muuttunut. Perusopetus kouluissa on
siirtynyt etäopetukseksi koteihin. Opettajat istuvat etäyhteyden päässä ja
ohjaavat tavalla tai toisella lapsia päivästä toiseen.
Nyt vaaditaan meiltä kaikilta paljon; opettajilta, lapsilta ja
vanhemmilta. Kaikki ollaan uuden ääressä. Maamme kouluhistoriassa ei ole oltu
ennen etäopetustilanteessa. Me opettajat joudumme kohtuullisen lyhyessä ajassa
ottamaan hallintaan aivan erilaisen tyylin opettaa ja pitää yhteyttä lapsiin ja
vanhempiin. Meidän opettajien on muistettava, että kohtuus kaikessa on nyt
tärkeää. Ei luoda koteihin liikaa painetta, mutta koitetaan kuitenkin saada
kaikki muistamaan koulutyön tärkeys. Nyt ei lomailla, vielä on työn aika.
Suomen Vanhempainliiton johtokunnassa istuvana näen tässä myös mahdollisuuden
yhteistyön kehittymiseen kodin ja koulun välillä. Niin vakava tilanne kuin
maassamme nyt on, olisi kuitenkin upeaa, jos tämän avulla kodit ja koulut
oppisivat myös näkemään entistä paremmin toistensa työn tukemisen tärkeyden.
Huolehditaan lähimmäisistämme tänä erilaisena aikana. Ollaan läsnä,
kuunnellaan ja välitetään toisistamme.
maanantai 17. helmikuuta 2020
IHAN(A) KAMALA PÄIHDEASIA
Täällä päihdetyön kentällä
alkaa olla hätä. Päihderiippuvuuteen sairastuvien nuorten määrä kasvaa ja
työikäisten alkoholikuolemat lisääntyvät. Naisten alkoholinkäyttö lisääntyy. Ja
kyllä, alkoholi on Suomessa pääpäihde, vaikka huumeet, lääkeriippuvuus,
pelaaminen ovat hyvää vauhtia kasvussa. Alkoholi myös tappaa edelleen eniten. Lasten
ja nuorten päihde- ja mielenterveysongelmat sekä syrjäytyminen puhuttaa ja
huolestuttaa.
Toimet kuitenkin puuttuvat
käytännössä kokonaan, siis ne toimet, jossa panostetaan ennaltaehkäisevään
työhön, tunnistamiseen ja hoitoon pääsyyn. Voin vakuuttaa, ettei
oppivelvollisuuden pidentäminen ole ratkaisu ja karmeinta on kuulla, että
odotetaan sotea. Ei meillä ole aikaa odottaa sotea, sillä joka hetki
päihderiippuvuus ja riippuvuudet aiheuttavat tuhoa jollekin ihmiselle, hänen
läheisilleen, yhteisölle ja yhteiskunnalle. Odottelu tulee kalliiksi ja
aiheuttaa kärsimystä.
Olen työskennellyt
päätoimisesti riippuvuutta sairastavien ja heidän läheistensä kanssa kahdeksan
vuotta ja uskokaa hyvät ihmiset, että siinä ajassa päihdehoidon kentän ihanuus
ja karuus on käynyt selväksi. Tänä aikana olen työssäni nähnyt perheiden
tuskaa, surua, vihaa, epätoivoa. Paljon kyyneleitä ja täriseviä olkapäitä. Olen
nähnyt työssäkäyvän, perheenisän tai perheenäidin kipeän ja tuskallisen
epätoivon ja luovuttamisen alkoholin suhteen. Olen nähnyt äidin tai isän
epätoivon lapsen luisuessa addiktion, huumeiden maailmaan. Olen kuullut
kysymykset ja hämmennyksen, että miksi tätä ei enemmin minulle kerrottu, miksi
ohjattiin kohtuukäyttöön, miksi sanottiin, etten voi olla alkoholisti, vaikka koin
itse jo olevani. Ristiriidat ovat välillä jäätäviä.
Olen myös nähnyt ilon,
vapauden ja kiitollisuuden ihmisissä ja tiedän joka päivä itsekin kehittyväni
saadessani tehdä tätä arvokasta työtä. Olen nähnyt ihmisten innostuvan
toipumisesta juuri kuten itsekin innostuin mieheni kanssa 11 vuotta
sitten.
Monet olettavat päihdetyön
olevan raskasta ja turhauttavaa, mutta jos näin olisi en sitä tekisi. Selkeä
työote, hoitomalli ja viitekehys on kivijalka tekemiselle. Työ itsessään on
siis äärimmäisen palkitsevaa, sillä toipumisprosessi kaikessa upeudessaan on
kiitollinen prosessi niin potilaalle kuin meille ammattilaisille.
Raskaus ja karuus
päihdetyöhön tulee yhteiskunnassamme vallitsevasta asenteesta
päihderiippuvuutta kohtaan, uskomuksista ja ennakkoluuloista, siitä ettei
koulutusjärjestelmämme tunnista ja kouluta päihderiippuvuuden hoitoon. Siitä,
että meillä on uskomattoman myönteinen suhtautuminen alkoholinkäyttöön ja
alkoholilakia buustataan vapaamaaksi. Huomioni on kiinnittänyt, että toisaalla
vaaditaan pelikoneita pois kaupoista, mutta oluet ja viinit halutaan kauppaan
ja vielä enemmänkin. Kaksinaismoralismia tai ainakin selkeä linja puuttuu. Ja
mikä ettei noin voisi olla, mikäli ennaltaehkäisy ja hoitopolut olisivat
kunnossa. Emme me mitään raittiusfanaatikkoja ole. Sentään. Useasti olen
kuitenkin miettinyt, että jos päihdehoidon ja päihdehuoltolain kehittämiseen
panostettaisiin yhtä paljon, kuin alkoholilain niin asiat olisivat todella
hyvin.
Ongelmia tuottaa, etteivät
ihmiset eivät pääse hoitoon halutessaan ja aivan liian usein oikeudet jäävät
kertomatta, asiakaslähtöisyys on vain sanahelinää. Riippuvuussairautta ei
tunnisteta, byrokratia pitkittää prosesseja, yhtenäistä hoitolinjaa ja
hoitopolkua ei ole, laatustandardit puuttuvat. Päihdehuoltolaki on siis
porsaanreikiä täynnä ja uudistusta ei saada aikaiseksi. Puhumattakaan sitten
sotesta ja valinnanvapaudesta.
Jotta tässä päästään
mitenkään eteenpäin on päihdehuoltolain uudistus saatava kiireen vilkkaa
eteenpäin ja minimivaatimus on, että Suomessakin siirryttäisiin tässä asiassa
tälle vuosituhannelle ja alkaisimme puhua päihderiippuvuudesta ja
tavoitteellisesta hoidosta sekä toipumisesta. Läheisten hoitoon ohjaus ja
mahdollisuus on myös tuotava lakiin oikeutena. Kuntien järjestämisvastuu on
myös nykyisen päihdehuoltolain porsaanreikä, joka pahimmillaan tulee kunnille
todella kalliiksi. Huono hoito ei nimittäin kannata ja ”kunhan nyt on jotain
tarjolla” on kunnilta rahan haaskausta.
Raha ei saa lain mukaan olla
esteenä hoitoon pääsylle, mutta arvatkaapa, miten usein olen kuullut, että
määrärahat ovat loppu. Raha on muodostunut monelle apua tarvitsevalle esteeksi,
se on addiktion aikaikkunassa jopa kuolemaksi jollekin. Tästä syystä
riippuvuuksien hoito on siirrettävä terveydenhuoltoon ja riippuvuus on rinnastettava
muihin sairauksiin. On epätasa-arvoista, että päihderiippuvuuden arviointi ja
hoitoonohjaus on ainoana sairautena sosiaalipuolella. Eikä infarktipotilaalle
sanota, että ei ole budjettia, vai mitä? Hoitaminen on aina halvempaa kuin
hoitamatta jättäminen, kunhan hoito on laadukasta. Taitolaji siis tämäkin.
Äärimmäisen tärkeää on tehdä
tutkimusta toimivasta ja tuloksekkaasta hoidosta. Kaikki muu sairauksien hoito
perustuu tutkittuun tietoon ja ihmiselle pyritään antamaan parasta mahdollista
hoitoa. Tämä ei toteudu riippuvuuksien kohdalla, sillä tavoitteita ei ole, kun
laissakin vain vähennetään haittoja ja korjataan. Jotta voimme puhua siitä mikä
toimii ja kehittää palveluita on Suomessakin tutkittava olemassa olevia hoitoja
ja niiden tuloksia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon
ja lääkäreiden koulutus on riippuvuuksien hoidon osalta uudistettava, sillä nyt
sitä ei ole. Se, että joku sanoo olevan terveydenhuollon ammattilainen ei
valitettavasti tarkoita, että tietäisi mitä riippuvuus on.
On tärkeä tunnistaa, kun
alkoholi ei ole enää ylellisyyttä vaan välttämättömyys. Siitä on
päihdetoipumisessa kyse. Hyvä kysymys on, onko alkoholista tullut
välttämättömyys Suomessa ja kenelle? Välttämätöntä on, että muutos
päihdesektorilla tapahtuu nyt, näin voidaan todistaa, etteivät skeptisimmät
kentän ajatukset ole totta, että on edullisempaa antaa ihmisten kuolla kuin
hoitaa.
Meillä ei ole varaa jättää
näitä asioita tekemättä. Ja päihdeasia on jokaisen suomalaisen asia.
Riitta Koivula
Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen
maanantai 20. tammikuuta 2020
Kutsumuksesta kuoppaan: hoitajat palkkakuopassa osin vanhasta virheestä?
Viisaus väittää: mikä on takana, se on edessä. Tulevana keväänä
hoitoalan ammattilaiset ovat
työsuhdeneuvotteluissa jälleen muutoksen edessä, syytä on siis
katsoa taakse.
Hoitoalan onnetonta palkkarakennetta on vuosia, neuvotteluista
toiseen surtu, säälitty ja vertailtu -
turhaan, isoa ratkaisua peläten. Yksi tosiasia on loistanut
neuvotteluissa poissaolollaan. Hoitoalan
palkkarakennelman ytimessä oleva iso virhe on alun pitäen jäänyt
mitä ilmeisimmin täysin
huomiotta ja ajan kuluessa moninkertaistunut: mittava
luontoisetujärjestelmä, joka oli aikoinaan
peruspalkan olennainen osa.
Hoitava ammattikunta on kehittynyt eri tasoisiksi ja nimikkeisiksi
työntekijöiksi reilun sadan vuoden
aikana. Alkuaikojen hoitajien työn lähtökohtana oli kutsumus.
Yksilön päätyessä tähän
kutsumustyöhön silloinen yhteiskunta ymmärsi valinnan arvon ja loi
pienen peruspalkan oheen
mittavan luontoisetujärjestelmän. Esimerkiksi virkasiskolleni
Lapualla osoitettiin asunto, kulkuneuvo
ja riittävä mottimäärä halkoja lämmitykseen. Näin hänet
vapautettiin taloudellisista kamppailuista
työhön paneutumiseen ja kutsumuksen toteuttamiseen. Suomalaiset
tulivat rokotetuiksi, hoidetuiksi
ja opastetuiksi yhdeksi hyvinvoivimmista maailman kansoista.
Ajan mittaan kutsumukselle rakentuneen ammatin tiukat rajat
alkoivat väljentyä ja hoitajille sallittiin
yksilölliset ratkaisut. He saattoivat siksi valita avioliiton,
perheellistymisen ja omistusasunnot.
Samalla menetettiin luontoisedut, mikä merkitsi tosiasiallista
palkan heikkenemistä. Silloiset
ammattikunnan edustajat eivät havainneet vaatia luontoisetujen
muuttamista rahapalkaksi. Tämä
virhe on sittemmin ohitettu joko ymmärtämättömyydestä, silkasta
hölmöydestä tai
tietämättömyydestä. Hoitoalan ammattiyhdistysten ponnisteluissa
palkkauksen parantamiseksi ei
jostain syystä ole tuotu esiin tämän tekijän osuutta heikkoon
palkkatasoon.
Kun nyt teen sairaanhoitajana työtä vanhenemisen moni-ilmeisen
problematiikan parissa, koen
päivittäistä iloa nähdessäni työni tuloksellisuutta. Tulosten
osoittamisessa ja arvioinnissa on
kuitenkin suuria puutteita, koska alalla ei ole opittu tai
uskallettu todentaa niitä kovilla mittareilla.
Nuorena sairaanhoitajana pakenin hoitoalalta aivan toisenlaisiin,
tulosvastuullisiin tehtäviin, sillä
turhauduin hoitoalan suureen sekavuuteen ja hoitotieteen
kypsymättömyyteen sekä niihin suuriin
luuloihin ja katteettomiin ilmaisuihin, joilla kansalle
uskoteltiin terveydenhuollon olevan ilmaista.
Ilmaistahan se ei ole, vaikka onkin lähes maksutonta. Se on hyvin
kallista, verovaroin
kustannettua.
Taloudellisten tulosvastuiden paineissa minulle kristalloitui
GMP-ajattelu (hyvät tuotantotavat), joka
kulkee täysin samassa suunnassa kuin WHO:n vuoden teema, Year of
the Nurse and the Midwife
2020. Tälle osaajaporukalle kannattaa maksaa käypä hinta hyvästä
työstä ja korjata
palkkausjärjestelmän rakenteelliset virheet. Tämän suomalaisen
naurettavan palkkauksen
ongelman ymmärtäminen ei vaadi kummoistakaan älyllistä
ponnistelua, sen sijaan kyllä
vastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja päätöksenteon
pelottomuutta. Lähitulevaisuudessa alalla
tapahtuva eläkkeelle siirtyminen ylittää alalle hakeutuvien
määrän, mikä on yksinkertaista
matematiikkaa ja jo nyt toteutuva uhka. Palkkauksen korjaaminen on
helpoimmin hoidettavissa
oleva ja arvaamattomat hyödyt esiin laukaiseva tekijä alalla,
jossa on monia muitakin ongelmia.
Voi siis sanoa: pääministeri Sanna Marin ministereineen, nyt
kysytään nuorten aivojen
toimintakykyä ja visionäärisyyttä. Harhanäyt eivät hoitajaa
huijaa. Punahuulet ovat raju ase, kun ne
puhuvat viisautta ja todistettua tietoa. Tuoreet selvitykset ja
tutkimukset ovat yhdensuuntaisia:
kansalaiset haluavat parantaa hoitajien palkkoja. Kansalaismielipide
on demokratian suurin
auktoriteetti julkisissa päätöksissä. Kansakunta odottaa
päättäjiksi valitsemiltaan, että suurista
sanoista päästään hyviin tekoihin -vain oikeiden päätösten kautta.
Hoitoala voidaan nostaa
sairaasta palkkakuopasta terveellä tavalla arvostetuksi
kutsumukseksi. Sankariteko on siis edessä:
pelätä tai päättää!
Johanna Ikola
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Arjen auvoa ja rutiineja
Arki on palannut normaaleihin uomiinsa. Tai niin normaaleihin, kuin tässä vallitsevassa maailmantilanteessa on mahdollista. Lapset aloittiva...
-
Kuuntelen, puhun sekä keskustelen työhyvinvoinnista ja siihen liittyvistä asioista päivittäin. Minulla on kunnia toimia ”matkasaarnaajana” ...
-
Tervehdys Upeat KokoomusNaiset! 💓🌼🌼 Helmikuussa tulin nimitetyksi eduskunnan puhemieheksi ja niin alkoi taas uusi vaihe elämässä. ...
-
Elämä on viimeiset kaksi ja puoli vuotta kulunut opintojen merkeissä. Teen parhaillaan väitöskirjaa Vaasan yliopistoon 50+ ensiyrittäjyyd...